torstai 16. huhtikuuta 2020

Mitä tehdä, jos puoliso ei konmarita?



Seisoin keskellä mieheni työhuonetta ja pyörittelin silmiä hänen tavaramäärälleen. Kuka kumma tarvii kymmentä takkia, tai viittä kuusnelosta?! Eikö puolet vähemmän riittäisi? Miten ikinä voisin olla vakavasti otettava minimalisti, jos miehelläni on tämmönen määrä kamaa?!

Mieheni on sellainen järkevä jemmailija. Hän on hyvä tetriksessä ja saa pieneenkin tilaan mahdutettua kyllä paljon tavaraa. Hän oli antanut minulle täysin vapaat kädet karsia yhteisiä tavaroita, mutta omia tavaroitaan hän ei ole pahemmin vähentänyt. Se oikeasti ärsytti... Täydellinen fengsui oli pilalla, kun toinen ei kerran KonMarita! Koko episodi harmitti mua monta kuukautta ja huomauttelin miehelle hänen tavaramäärästään todella usein. Toisen tavarat taitaa ärsyttää aina hieman enemmän, kuin omat. Lopulta sisäistin kuitenkin kaksi asiaa: 

1. Jokainen on itse vastuussa omista tavaroistaan

2. KonMari ja minimalismi on vain väline, ei itseisarvo. 

Koska minä olin vähentänyt valtavasti tavaroitamme ja mieheni oli hyvä järjestelemään paljon tavaraa pienen tilaan, emme joutuneet muuttamaan isompaan asuntoon, vaikka perheemme kasvoi. Tavaran ja huonekalujen karsimisen myötä oli vapautunut myös runsaasti säilytystilaa ja toisen tavaroita oli helpompi sietää, kun ne sai selkeästi erilleen omistani. HEH! 

En enää pyyhkinyt pölyjä miehen tavaroista, tai viikannut hänen pyykkejä kaappiin. Kun oikeasti tajusin jokaisen olevan vastuussa omista tavaroistaan, lopetin tavaroista nalkuttamisen ja keskityin nauttimaan niistä asioista, joita olin jo saanut konmarin ja minimalismin myötä arkeeni. 


KonMarin ja minimalismin tarkoitus oli helpottaa arkeamme niiltä osin, kuin se oli mahdollista, ei aiheuttaa parisuhdekriisejä. Olen oikeasti törmännyt myös ihmisiin, jotka on eronnut erilaisen tavarakäsityksen takia, mutten usko, että niin pitkälle oikeasti tarvitsee mennä. On hyvä myös yrittää ymmärtää toisen suhdetta tavaraan. (joskus vaikka kaasunaamari kaapissa saattaa oikeasti tuoda toiselle iloa) Pieneenkin asuntoon pystyy oikeasti mahduttamaan kaikkien perheenjäsenten tarpeet, intohimot ja toiveet. Kodin ei tarvitse näyttää sisustuslehden sivulta, vaan tarkoitus on luoda tila, joka tukee juuri omaa arkea, perheen toiveita ja unelmia. On hyvä nähdä sekin, mikä karsimisessa riittää, mikä on tarpeeksi. 

Me tarvitaan lempeyttä! Lempeyttä ja hyväksyntää omia tarpeita kohtaan ja lempeyttä ja hyväksyntää myös perheenjäsenten toiveille ja tarpeille. On hyvä kysyä itseltään; mitä minä oikeasti tarvitsen ja miten sen voisi toteuttaa näistä lähtökohdista käsin? 

Meillä on legoja miljoona. Minusta niitä voisi olla vaikka vaan parisataa, mutta lapsista ne on niin inspiroivia, innostavia ja tärkeitä, että niitä pitää kuulemma olla riittävästi. Kukaan toinen ei voi oikein määritellä mikä määrä on sopiva. Niin kauan, kun lapset jaksaa itse huolehtia omista tavaroistaan ja ne katoaa lattialta nätisti omille paikoilleen ennen imurointia, niiden määrää ei tarvi rajoittaa. Elämästä ei kuitenkaan kannata tehdä liian mutkikasta tavaran takia. Tavaroiden tulee tukea elämää, eikä aiheuttaa päänvaivaa, kaaosta ja ahdistusta. Jokainen itse tietää paljonko on sopivasti. 

<3 Riina 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti