Kauneusihanteet ja minimalismi

Vaikka en voi kieltää sitä, etteikö mulla olisi roppa kaupalla epävarmuuksia oman kehoni suhteen, minimalismi on tehnyt elämästä joka tapauksessa yksinkertaisempaa. Raskaudet, vanheneminen ja ylipäätään laiskuus on saanut arvostamaan mukavia asioita, luopumaan yrittämisestä sovittaa itseään lokeroon, johon ei kuitenkaan mahtuisi. 

Kuvasta poiketen omistan todellisuudessa vain mustia vaatteita, koska viihdyn niissä parhaiten! Hankin vaatteita, jotka ei kiristä, tai purista, jotka ovat monikäyttöisiä ja mukavia. Sitä oppii arvostamaan sitä, ettei yhtäkkiä ole vaatekriisejä, kun vaatteita on vähän ja kaikissa vaatteissaan viihtyy. Olen päätynyt mustaan senkin takia, että niissä ei ehkä näy ihan kaikki. Olen todella sotkuinen ja se, ettei tarvitse koko ajan varoa vaatteita, kenkiä tai ylipäätään mitään muutakaan, antaa vapauden elää juuri niin sekasortoista elämää, kuin haluankin. 

Voin toki joskus hieman larpata ihmistä, joka käyttää muitakin värejä, kun mustaa, mutta se ei todellisuudessa ole ihan mua. Lainasin valkoisen paidan itseasiassa teinin kaapista ihan vain kokeillakseni jotakin hölmöä. 

Vaikka olen viime aikoina innostunut liikkumaan enemmän, en jotenkin näe, että tekisin sitä ulkonäköpaineiden takia. 10kg lähti ihan vain siksi, että löimme pienen vedon ystäväni kanssa. Niin suuri kilpailuvietti mulla oli, että se toimi. 

Lopetin meikkaamasta, koska se teki elämästäni ihan kamalaa. Olenkin puhunut täällä useampaan otteeseen atooppisuuteen taipuvasta ihostani, joka ei ole tokikaan pysynyt paremmassa kunnossa sen takia, että olisin lotrannut kymmenien rasvapurkkien kanssa, vaan siksi, että karsin kosmetiikkaa huolella. Siihen asti olin rasvannut, tressannut, peittänyt meikillä epävarmuutta aiheuttavia tummia silmänympäryksiä ja ihorikkoja, mutta paransiko se tilanetta? No ei todellakaan! Huomasin kiinnittäväni niihin vain entistä enemmän huomiota ja niistä muodostui isompi ja isompi möykky. En ole pahemmin meikanut kolmikymppisten jälkeen ja se on ollut ihanaa! Joo, mulla on edelleen tummat silmänympärykset, mutta ihoni on pysynyt paremmassa kunnossa. 

Sen sijaan, että peittäisin epävarmuustekijöitäni hellin itseäni sillon kun huvittaa. Saatan kaivaa kaapista manteliöljyä, ruusunmarjaöljyä, tai viinirypälesiemenöljyä, levittää sitä kasvoilleni ja tehdä gua sha- hoidon, joka on itseasiassa enemmän mulle sellainen itseni hemmottelua. 

On ollut myös etuoikeutettua saada ympärilleen sellaisia ihmisiä, jotka ei painosta muuttamaan omassa ulkonäössäni mitään. Haluan pukeutua niin kuin pukeudun sen takia, että mulla on mukava ja helppo olla, en toisen katsetta varten. Olen esimerkiksi ajanut ihokarvojani vain silloin, kun itseäni on huvittanut... Se, ettei mun ole tarvinnut ajatella toisen ihmisen kauneusihanteita oman kehoni suhteen on vapauttavaa. 

Olen kysynyt itseltäni uudestaan ja uudestaan, mitkä asiat on mulle oikeasti merkityksellisiä ja mistä nautin.

 Suurin osa elämästä on arkea ja haluan, että arkeni pysyy mahdollisimman yksinkertaisena ja leppoisana. En ole tälläytyjä ja silloin harvoin, jos pitäiskin tälläytyä, voin käydä vaatelainaamossa. Se on oikeasti huojentavaa! Mun ei tarvitse täyttää kaappiani asioilla, joista en oikeasti nauti. Mun ei tarvitse täyttää jonkun toisen odotuksia, tai omia kuviteltuja odotuksia siitä, miltä mun muka pitäisi näyttää. 

Se että käyttäisin rahaa jatkuvasti vain täyttääkseni kauneusihanteet, jotka ei todellisuudessa koskaan ole edes saavutettavissa, tuntuisi nyt jokseenkin kaukaiselta. On tietenkin totta, että tehnyt elämästäni aika introvertti luonnettani hellivää. Ollut maailmalta huppuluurussa ja saanut ihan rauhassa rörvätä mukavissa vaatteissa ja ilman meikkiä. Ei ole tarvinnut olla mitenkään erityisen edustava, saatika harjata tukkaa, jos vaan ei huvita. 

Vapaus siitä, ettei mun tarvitse käyttää aikaa, rahaa, resursseja tai vaivaa täyttääkseni muiden vaatimuksia siitä, millainen muka kuuluisi olla, on ihanaa ja etuoikeutettua. Mulla on ollut etuoikeus olla lasten kanssa pitkään kotona ja tehdä pieniä yhteistöitä toiminimen kautta. Tiedän kyllä, että tästä lähtökohdasta ulkoa tulevia kauneusstandardeja on paljon helpompi sivuuttaa. Ei ole tarvinnut olla kenellekkään mieliksi. 

Osaamme usein ihailla toisissa ihmisissä elämän jälkiä, mutta usein kritisoimme äärimmäisen tylysti itseämme ominaisuuksista, jotka on syntyneet juurikin elämästä; Ryppyjä, arpia, makkaroita muka väärässä paikassa... Emme voisi koskaan puhua toisille niin rumasti, kun itsellemme puhumme. 

Ihminen koostuu niin paljon muustakin, kun ulkoisista tekijöistä. Ihastun ihmisissä heidän tapaansa ajatella, karismaan, lämpöön, jota he säteilevät, ääneen, siihen miten alan nähdä itseni heidän seurassaan ja ryppyihin ja hymykuoppiin, jotka kertoo elämästä. Rakastan heidän ilmeitä ja eleitään. Sitä miten he tekevät asioita. Ihminen on paljon muutakin, kun ahtaat ulkonäköihanteet.  

Haluan kuuluttaakin jonkinlaista lempeyden vallankumousta ja edelleenkin olen sitä mieltä, että kysykää itseltänne, mistä todella pidätte ja nautitte. Onko elämänne enemmän täynnä vain asioita, joilla koitatte täyttää kuviteltuja ulkoa tulevia odotuksia, vai nautitteko niistä todella myös itse!? 

-Riina