Puolison tavarat ärsyttää

Tuntui, että mua oltiin huijattu! Poikaystävä muutti luokseni ja kantoi viimeisiä laatikoitaan kanahäkkiin. Laatikkopinot hipoivat kattoa, enkä oikein edes ymmärtänyt, että missä hän oli sellaista tavaramäärää hillonnut, sillä hänen kotinsa oli aina näyttänyt varsin askeettiselta. 

Yhteen muuttaessa tajusin karmaisevan totuuden. Hän oli JÄRKEVÄ JEMMAILIJA! Hän säästi koneenraadot, rikkinäiset pelikoneet ja teini-iän sarjakuvat, purkillisen tinasotilaita, sekä jumalattoman määrän kaapeleita, johtoja, työkaluja,´sekä liittimiä. 

Hyvä puoli oli se, että hän oli saanut jemmattua kaiken sen johonkin niin, etten edes tajunnut sellaista määrää tavaraa olevan olemassa. 

Menin kyseisen poikakaverin kanssa myöhemmin naimisiin, perhe kasvoi ja löysin minimalismin. Tajusin, että suhtautumiseni tavaraan oli aina ollut jokseenkin minimalistinen, mutta perheen kasvaessa tajusin minimalismista olevan oikeasti hyötyä. 

Karsin kotimme tavaramäärää, mutta mieheni ei juurikaan karsinut omiaan. Ärsytti! Aloin huomauttelemaan ja naljailemaan hänen tavaroistaan miltein jatkuvasti. Olin vakaasti sitä mieltä, että puolet vähemmänkin riittäisi... Hän saattoi karsia joitakin tavaroitaan, mutta itse irvistelin vieressä ja koitin selittää, kuinka hän voisi ihan hyvin karsia paljon enemmän. Hän ei innostunut ehdotuksestani... 

Ajattelin jotenkin, etten koskaan voi olla vakavasti otettava minimalisti, koska mieheni ei vähennä tavaroitaan samalla intensiteetillä. Emme koskaan saisi täysin roinavapaata kotia! Tavara-ahdistus vaikutti jo suhteeseemmekin. 

TAJUSIN, ETTÄ JOKAINEN ON VASTUUSSA OMISTA TAVAROISTAAN. 

Vaikka mieheni ei karsinutkaan juurikaan omia tavaroitaan, hän antoi mulle kuitenkin melko vapaat kädet minimoida yhteisiä tavaroitamme. Lasten tavaramäärän kohdalla pyrimme kohtuullisuuteen ja se oli se asia, joka teki kuitenkin lopulta arjestamme juuri sellaista, jota olin toivonut; leppoisampaa ja stressittömämpää ja sujuvampaa. 

Kun sain karsia omien tavaroiden lisäksi yhteisiä tavaroita ja kohtuullistaa lasten tavaramäärää, vapautui hurjasti lisää säilytystilaa! Yksi makuuhuoneista oli joka tapauksessa mieheni työhuoneena ja karsimisen jälkeen hän saikin miltein kaikki huoneen kaapit omaan käyttöönsä. Sain vapaasti toteuttaa niukempaa tavarafilosofiaa kotimme muissa huoneissa ja se oli ihanaa! 

Lopetin turhan tavaroista niuhottamisen, koska tajusin, että jokainen on vastuussa omista tavaroistaan. En pyyhinyt enää mieheni kirjoista pölyjä ja jos työhuoneen tavaramäärä ahdisti, suljin vain oven. 

Olen huomannut, että sen lisäksi, että mieheni antoi mulle vapaat kädet kohtuullistaa yhteisiä tavaroitamme, hän on myös paljon parempi pitämään omista rajoistaan kiinni. Mulla oli paljon opittavaa mieheltäni, sillä mulle EI:n sanominen tuntui erityisen vaikeelta. Kissanristiäiset tuntui elämän ja kuoleman kysymykseltä. Pitihän niihin osallistua, kun aina niin oli tehty.... Pikku hiljaa olen uskaltanut myös piirtää omia rajojani. 

Vaikka miehelläni on jonkin verran enemmän tavaraa, kuin mulla, ei hänkään ole mikään himoshoppaaja. Itseasiassa hän onkin hyvin ekologinen. Hän säästää asiat, joita saattaa tulla tarvitsemaan tulevaisuudessa. 

Lopulta siis tajusin, kuinka paljon mieheni oli antanut mulle tilaa tän minimalismi hörhöilyn kanssa, joten ehkä mun oli ihan hyvä antaa hänelle ja hänen henkilökohtaisille tavaroilleen se tila, mitä ne vaatii. 

Mieheni supervoima ehkä on se, että hän saa ison tavaramäärän mahdutettua pieneen tilaan. Ehkä se on salaisuus, miksi me mahdumme asumaan kuuden hengen perheemme kanssa 56m2 kolmiossa. 

- Riina 

Minimalismi ja lelut

Ne vierivät kynnyksen yli, kuin aalto, tulvien salakavalasti isovanhempien, kummien, ystävien kasseista. 

Vaikka itse sen sijaan kuvittelin olevani lelujen suhteen maltillinen ostaessani yhden unipehmolelun odottaessani ensimmäistä lastani, niin lapseni täyttäessä kolme pehmoleluja oli yht'äkkiä tynnyrillinen. 

Muutimme toista lasta odottaessani tähän 6m² pienempään kotiin. Vaikka mun leluahdistus alkoikin oikeastaan muovilelujen ftalaattikammosta, tajusin pian, ettemme mahtuisi pieneen kotiimme, jos tavaramäärää ei kohtuullisteta. En hennonnut karsia leluja suorilta, mutta vein sen sijaan ensin ison kasan muovileluja kellariin. Katselin mielenkiinnolla lasten reaktiota ja yllättäen he sulattivatkin karsimisen muitta mutkitta. Lopulta uskalsinkin kysyä, josko kellarissa lymyilevistä leluista voisi luopua kokonaan ja he suostuivat. 

Lelujen määrää vähennettiin vielä muutoinkin. Tyhjensin pienen lastenhuoneen kaappien sisällön lattialle ja järkytyin, kuinka paljon roinaa meillä oli. Lopulta kannoin pois kuusi paperikassillista kamaa! 

Karsimisen jälkeen tuntui ihanalta laittaa jäljelle jääneet tavarat paikoilleen, kun niille oli oikeasti tilaa. Huone oli helpompi imuroida, eikä enää tarvinnut niuhottaa lelujen keräämisestäkään ainakaan niin paljon. Tavarat myös löytyivät helposti. 

Lelujen määrän minimoinnissa oli tärkeää tukkia myös kynnyksen yli ryöppyvä tulva!

Isovanhemmat hemmottelivat aina lapsenlapsensa ihan pilalle, joten kokeilimme kertoa heille tarkemmin lahjatoiveista. Se tosin vain hieman ohjasi ostokäyttäytymistä, sillä jos kerroimme jonkun lapsista haluavan lahjaksi vaikka vesivärejä ja siveltimiä, niin he saattoivatkin hankkia valtavan taiteilijasetin  öljyväreineen, vahaliituineen ja hiilineen. Lopulta isovanhemmat itse ehdottivat, että antaisivat mielummin lahjan rahana, jotta sen voi sitten laittaa sellaisiin asioihin, joita oikeasti tarvitsee ja haluaa. Se oli meistä hyvä ratkaisu. Samalla rahalla saatoimme määrän sijaan ostaa vaikka hieman paremmat puuvärit. 

Aineettomat lahjat on tietenkin aina myös vaihtoehto. Tiedämme kuitenkin itsestämme, että olemme todella huonoja käyttämään esimerkiksi lahjakortteja elämyksiin ennen määräpäivää... UPS! 

Myönnän, että vihasin lasten saamia syntymäpäivälahjoja!

Paketeista tupsahti usein ihmeellistä sälää, jotka näyttivät jänniltä trendileluilta, mutta lopulta kestivät ehjänä vain hetken. Keskustelimme asiasta lasten kanssa ja heille oli oikeastaan ihan fine, että he saisivat  seuraavilla synttäreillä vain meiltä vanhemmilta syntymäpäivälahjan. Kutsukortteihin siis kirjoitettiin isoin kirjaimin, ettei lahjaa tarvitse tuoda! Tämän toivomuksen ansiosta lahjojen määrä tippui ehkä keskimäärin yhdellä  paketilla ja tajusin ihmisillä vaan yksinkertaisesti olevan hirveä hinku antaa lahjoja.  Seuraavilla synttäreillä kokeilikin jotain muuta. Päätimme pitää synttärit nyyttäriperiaatteella ja lahjan sijaan voisi tuoda yhteiseen pöytään jotain syötävää. Ja kasvain, tämä toimi! 

Lelujen määrään meillä on kaksi sääntöä: 

Ne pitää jaksaa kerätä ja se joka niitä joutuu keräämään, päättää paljonko niitä voi olla. 

Vaikka alle kouluikäiset lapsemme auttavat lelujensa keräämisessä, niin lopulta me  aikuiset ne lähinnä oikeesti laitetaan paikoilleen. Siksi olen ottanut oikeudekseni myös päättää niiden määrästä. Usein kuitenkin parhaat leikkikalut löytyykin lelulaatikon ulkopuolelta: Keittiön kipoista ja kapustoista ja pahvilaatikoista. 

Koululaisten kohdalla sopivasta tavara määrästä neuvotellaan yhdessä. Tavarat pitää mahtua laittamaan paikalleen helposti. Lasten käyttäessä omaa rahaa johonkin hankintoihin, pyydän heiltä pientä malttia. Tarve laitetaan ostoslistalle ja nukutaan ainakin muutama yö ennen kauppaan ryntäämistä. Silloin raha yleensä menee niihin oikeesti kivoihin ja tarpeellisiin juttuihin, eikä vain päähänpistoihin. 

Siivoan kaapit kuukausittain. Opin rutiinin FlyLady metodista ja se on kyllä ollut paras rutiini ikinä! Lasten huoneesta ei joka kuukausi tosin löydy karsittavaa, mutta hyllyllä lojuvat piirrustukset löytää samalla omalle paikalleen joko säästettävien piirustuksien kansioon, tai paperinkeräykseen. Isommat käy läpi omat henkilökohtaiset tavaransa ja minä muut. Tarkoitus on, että tasapaino säilyy. 

Todettakoot kuitenkin, että meillä on silti asioita, joiden määrään en puutu. Pikkulegoja on tsiljoona ja videopelejä myös tosi monta. Niihin liittyy tosin pari jujua.... : Pelit on sijoitettu miehen työhuoneeseen ja hän huolehtii niistä ja lapset keräävät tunnollisesti legot lattialta, jos eivät halua niiden päätyvän imuriin. Legojen keräämisen helpottajaksi löytyy yksi apuväline kauppojen siivousosastolta: Nimittäin rikkalapio on hommaan oikein kätevä kapistus! 

Täytyy myös todeta, että mieheni on todellinen jouluihminen! Hän esimerkiksi aloittaa joululahjojen hankinnan jo heinäkuussa! Olen kuitenkin välttynyt ahdistumasta toisen harrastuksesta, sillä meillä on lapsia niin monta, ettei loppujen lopuksi tarkkaan harkittuja paketteja hankita silti määräänsä enempää. 

Minimalismin ei siis tarvitse tarkoittaa sitä, että lapset saa lahjaksi vain merimuseon pääsylippuja. Koska tavaroita hankitaan harvemmin, valitaan sellaisia, josta olisi iloa mahdollisimman pitkään. Lapset myös kasvaa ja tarpeet ja innostuksen kohteet muuttuu. On siis ihan hyvä käydä tavaroita läpi säännöllisesti ja laittaa kiertoon kaikki, mitkä ei enää niin paljoa innosta. Silloin sen kaiken kamamäärän alta saa enemmän huomioo ne tavarat, jotka oikeesti on tarpeellisia ja mieleisiä. 

Tutkijoiden mukaan maltillisempi lelumäärä parantaa leikin laatua, kehittää lapsen kykyä keskittyä paremmin ja leikkimään luovemmin.. Se kehittää itseilmaisun, mielikuvituksen, ongelmaratkaisukyvyn ja motoriikan kehittymistä. 

Pari muuta vinkkiä: 

1. Tarvitsetteko leluja oikeasti lisää, vai olisiko aika kokeilla lelujen lepuuttamista? Laita osa leluista välillä lepäämään yläkaappiin ja ota ne sieltä esiin vasta vaikka kuukauden päästä uudestaan. Vanhat lelut saattavat tuntua paljon kiehtovammilta, kun ne on hetken ollut pois leikeistä. 

2. Vältä lelulaatikoiden pinoamista, tai jonottamista. Jos leluja pitää kaivaa toisen laatikon alta, tai kaapista jostain kaapinperältä leluja saattaa olla jo liikaa. Hanki lisää hyllyjä, tai vähennä tavaraa. 

3. lelulaatikoihin ei kannata laittaa kantta, jos haluaa siivoamisen olevan nopeaa ja helppoa. Sama sääntö pätee mm. Pyykkikorillekin. 

<3 Riina 

Minimalismi ja lapsiperheen pyykkipäivät

Huokasin syvään, kun katsoin neljää isoa pyykkisäkkiä. Ne piti raahata taas pihan poikki viereisen rakennuksen pesutupaan, eikä kyseessä tällä kertaa ollut edes,  kuin kolmen ihmisen pyykkimäärä. Isot teollisuuskoneet täyttyi ääriään myöten ja mietin kauhulla, kuinka hukkuisin pyykkivuoreen, jos perhe kasvaisi vielä yhdellä. 

Katselin hypnoottista näkyä, kun vaatteet pyöri rummussa ja mietin, kuinka vähemmän tekstiilejä tarkottaisi myös vähemmän kannettavaa pesutupaan. Tietenkin joutuisin pesemään pyykkiä hieman useammin, mutta voittaisi se nämä voimamiespyykkäilyt. Totuus oli kuitenkin se, että pesimme pyykkiä vasta sitten, kun oli pakko. Ei olisi haitannut, vaikka se pakko tulisikin hieman nopeammin. 

Aloin vähentämään tekstiilejä pikku hiljaa. Muutimme uuteen asuntoon ja hankimme oman pesukoneen. Vauvaperheessä oli joka tapauksessa pakko pestä pyykkiä päivittäin, koska ne ohivuotobodyt oli ihan kiva pyykätä samantien. Tajusin, että silloin on ihan turhaa pitää monen viikon vaatevarastoa. 

Karsin ja kokeilin ja lopulta vaatemäärä naksahti sopivaksi arkeemme nähden. Se tarkoitti lasten kohdalla neljää paria housuja, neljää pitkähihaista, muutamaa t-paitaa ja kohtuullista määrää alusvaatteita. Määrä oli sopiva silti, vaikka pyykinpesuun tulisikin välillä välipäivä.  

Myös liinavaatteiden määrää kohtuullistettiin ja kaappiin jätettiin vain muutamat vaihtolakanat. Kuivaavan pesukoneen ansiosta aamulla pesuun heitetyt lakanat on jo ilalla kuivat. 

Kuivaavan pesukoneen hankinta oli muutenkin pelastus. Varsinkin kylmällä säällä pyykit tuntuvat kuivuvan huoneenlämmössä ikuisuuden ja lakanapyykit tuntui valtaavan aika lailla koko pienen asuntomme. Jos en olisi hankkinut kuivaavaa pesukonetta, olisin vakavasti harkinnut muuttamista isompaan asuntoon vain siksi, että pyykit mahtuisivat kuivumaan. Ihan turhaa neliöiden tuhlausta, ainakin musta....   

Pidän kyllä pyykkien viikkaamisesta, mutta vain silloin, jos viikattavaa on jossain järjen rajoissa. Nykyään pystyviikkaan jopa sukat ja alushousut, sillä pyykkimäärä on juuri sopiva. Pystyviikkaus on helpottanut kaappien järjestyksessä pitämistä huimasti! 

Kahdella pienimmällä lapsellamme tulee eniten pyykkiä, joten on ollut luontevaa sijoittaa heidän vaatteensa kylpyhuoneeseen. Pienimmillä on myös suurelta osin yhteiset vaatteet ja se osaltaan myös vähentää tarvetta pitää kauheen isoa vaatemäärää. 

Todettakoot kuitenkin, ettei kukaan toinen voi sanoa juuri teidän perheelle sopivaa tekstiilien määrää. Se oikeastaan selviää vain kokeilemalla. Yksi hyvä keino sopivan määrän löytämiseen on pakata osa tekstiileistä joksikin aikaa laatikkoon ja katsoa, pärjäisittekö vähemmällä. 

Usein lapsiperheelle vinkataan, että jokaiseen lastenhuoneeseen suositellaan pyykkikoria. Meillä on kuitenkin niin pieni koti, että yksi pyykkipussi kylpyhuoneessa ajaa asiansa. On jotenkin helpompaa, että likapyykki löytyy yhdestä paikkaa. 

Arki on vaan helpompaa, kun pyykkivuoreen ei huku! 

- Riina 

Näin lapsiperheen pyykinpesusta tuli kivempaa:

1. Vähensin tekstiilien määrää

2. Hankin kuivaavan pesukoneen

3. Pystyviikkasin tekstiilit koreihin ja laatikoihin. 

Lapsiperheen minimalismi

Lapsiperheen tavaratulva alkaa jo raskausaikana. Äitiyspakkaus sisältää 50 tavaraa ja hups vain keskimäärin lapsiperheen kodeissa tavaroita onkin äkkiä yli 10 000, eikä suurinta osaa koskaan edes käytetä. 

Innostuin minimalismista enemmän odottaessani toista lastani. Vaikka minimalismin mitta tuntuu olevan se, että kodista löytyy tyhjiä hyllyjä, meille se on jotain muuta. Perheen kasvaessa emme joutuneetkaa lisäämään säilytystilaa, tai muuttamaan isompaan asuntoon. Nykyisin saman katon alla asuvat kuusi henkeä mahtuu minimalismin ansioista mukavasti edelleen 56m² kotiimme. 

  

Lapsiperheen tavaratulvaa ei voi täysin tukkia, mutta hidastaa ja vähentää sitä voi mm. 30 päivän harkintalistalla. Jos nimittäin haluan ostaa jotakin, kirjaan sen ostolistalleni ja odotan vähintään kuukauden, ennen sen hankkimista. Tämä auttaa karsimaan ostoslistalta turhat ja hankkimaan vain ne asiat, joita oikeasti tarvitsemme. 

On ollut myös todella hyvä päätös muuttaa kaverisynttäreiden lahjakäytäntöä!  Synttärit toimii meillä nyyttäriperiaatteella ja lahjan sijaan pyysimme kavereita tuomaan jotain syötävää juhlapöytään. Lapset saavat muutaman hyvin harkitun lahjan meiltä vanhemmilta ja se epämääräinen sälä jää vähemmälle. 

Minimalismi helpottaa kuitenkin lapsiperheen arkea myös silloin, kun vanhemmat omaavat keskenään hieman erilaisen tavarakäsityksen. Meillä molemmat ovat ostamisen suhteen kohtuullistajia, mutta myönnettäköön, että mulle mini on hieman vähemmän, kuin miehelleni. Olen kuitenkin saanut melko vapaat kädet vähentää niitä asioita kodistamme, johon arki vaikuttaa eniten, kuten liinavaatteiden, astioiden, lelujen ja  vaatteiden määrää. Tosin lelujen karsimisesta neuvottelemme yhdessä lasten kanssa. 

Toisen tavarat ärsyttää aina enemmän, kuin omat, mutta niitä on helpompi sietää kahden pienen muutoksen turvin;. Ensinnäkin muistutin itseäni siitä,  että jokainen on itse vastuussa omista tavaroistaan ja toiseksi, erottelemalla jokaisen henkilökohtaiset tavarat selkeästi omille hyllyille ja kaappeihin. Näin saan minimoida rauhassa omat tavarani, neuvotella yhteisten tavaroiden kohtuullistamisesta ja antaa toisen tavaroille tavararauhan. Minimalismi näkyykin meillä siellä, mikä vaikuttaa omiin rutiineihini eniten.  

Arjen sujuvuuden kannalta on tärkeää, ettei tavaroita ole liikaa. Mies huolehtii omista tavaroistaan, joten niiden määrään mun ei tarvitse puuttua. Sen sijaan lelujen määrää olen vuosien saatossa karsinut aika kovalla kädellä. Uusia ostetaan harkiten syntymäpäivinä ja jouluna. Tarkoitus on, että lelut oikeasti kestävät, sillä uusia saa vasta kuukausien päästä. Leluja on hyvä olla vain sen verran, että ne oikeasti jaksaa siivota. 

Meidän isossa perheessämme pesukone pyörii päivittäin, joten vaatemäärän pystyy pitämään pienenä. Meille 4+4, eli neljä pitkähihaista ja neljät housut riittää hyvin. Päälle tietenkin tulee vielä muutama t-paita ja alusvaatteet. 

Pieni vaatemäärä mahdollistaa myös tekemään vastuullisempia valintoja. Ostan mielelläni vähemmän vaatteita ja maksan niistä hieman enemmän, jos se tarkoittaa eettisempää tuotantoa ja elämiseen riittäviä palkkoja. 

Lapsiperheen minimalismi on etenkin taspainon löytämistä. Kun tavaraa on vähemmän, arki sujuu mutkattomammin. 

- Riina 

Ison perheen minikoti

Kuusi henkinen perheemme asuu 56m² kolmiossa kävelymatkan päässä Tampereen keskustasta. Meille pieni koti antaa mahdollisuuden valita. 

Tilastokeskuksen mukaan asumme kuitenkin ahtaasti. Ahtaasti asuvaksi luokitellaan kuulemma silloin, jos huonetta kohti asukkaita on enemmän, kuin yksi. Toisaalta taas kuuden hengen asuntokunnalla on keskimäärin käytössään 20.8m²/hlö ja meillä on hieman alle puolet siitä. Minimalismin ansiosta kotimme tuntuu kuitenkin tilavalta... Siis siitäkin huolimatta, että teemme töitä kotoa käsin ja yksi huoneista on arkena miehen työhuoneena. 

Musta on hauskaa, että tällä huonemäärällä tuntuu aina kuitenkin löytyvän tyhjä huone kirjoittamiselle. Kirjoitan tätä blogitekstiä juuri nyt lastenhuoneessa, kun lapset taas ovat olkkarissa leikkimässä ja tietokoneilla miehen työhuoneessa. 

Huoneiden rajat häilyvät meillä muutenkin. Käytämme esimerkiksi olohuonetta myös nukkumiseen. Nukumme olkkarissa perhepedissä kahden pienimmän lapsen kanssa. Levitämme futonit yöksi lattialle ja rullaamme ne päivisin sivuun. 

Asumiskustannukset ovat hyvin kohtuulliset. Saamme pienien asumiskustannuksien ansiosta enemmän taloudellista liikkumavaraa ja se on todella suuri asia ainakin meidän lapsiperheessä. 

Asumisratkaisut tehdään meillä kuitenkin kaikkien tarpeet edellä. Vaikka kahdella vanhemmalla lapsellamme onkin tällä hetkellä yhteinen huone, niin tarvittaessa asumisratkaisuja katsotaan uudestaan, jos siltä tuntuu. 

Pienen kodin ei siis tarvitse tuntua ahtaalta. Huoneet kannattaa ajatella monikäyttöisiksi ja kaikkien tarpeita on hyvä kuunnella. Kaupungissa elämä laajenee myös ulos: kerrostalon pihaan ja lähimetsiin. Toivottavasti pian myös hyvillä mielin kirjastoihin ja kahviloihinkin enemmän, kuin pikavisiitein. 

- Riina 

Ministi vapaampi lapsiperhearki

Seisoin keskoskaapin vieressä ja katselin pientä tytärtäni kaikkien niiden piuhojen ja letkujen keskellä. Ymmärsin, että oli pakko tehdä muutoksia, jotta jaksaisimme ottaa vastaan sen kaiken. Keräsin rohkeutta, enkä lopulta palannutkaan äitiysloman jälkeen vanhaan työhöni. Mieskin vaihtoi työpaikkaa. Hän oli tehnyt töitä toisella paikkankunnalla, mutta lopulta hänkin sai tehdä töitä kotoa. 

Ison yhdeksän hengen uusioperheen kanssa on saanut huomata, että välillä sattuu ja tapahtuu ja joku lapsista tarvitsee enemmän tukea. Aloin vaalimaan leippoisampaa arkea ja huomasin, ettei haasteet tuntuneet enää ylitsepääsemättömiltä.

Meidän ei tarvinnut voittaa lotossaa elääksemme vapaampaa arkea. Emme tarvinneet mitään lisää, vaan jotain hieman vähemmän. Vaikka perhe kasvoi, jäimme pieneen 56m2 kotiimme, eikä minimalismin avulla neliöt  silti tuntuneet ahtailta. 

Myönnän, että hurahdin itse minimalismiin täysin! Se oli avain siihen, miten uusioperheen kaaoksen keskelle saatiin oikeasti tilaa, aikaa ja tasapainoa. Meni silti pitkään hyväksyä, ettei kaikki perheenjäsenet olleet ihan niin hurahtaneita, kuin minä. Oli silti ihanaa, että he antoivat mulle vapaat kädet toteuttaa minimalismiprojekteja ja lopulta kohtuullisuuteen pyrkiminen tarttui kyllä muihinkin. 

Hitaampaa ja leppoisampaa arkea vaalimalla olemme pystyneet jakamaan lapsiperheen arjen pyörityksen tasan, vaikka paperilla minä olenkin lasten kanssa kotona. Olemme voineet tehdä asioita hitaammin ja lempeämmin, lastentahtisestikin. Elämällä minimmin olemme voineet sijottaa säästyneet rahat asioihin, joita pidämme tärkeänä. Olemme voineet ostaa enemmän luomuruokaa ja vastuullisempia vaatteita, vaikka kuvittelin, ettei se näillä tuloilla olisi edes mahdollista. 

Ehkä olet törmännyt blogiini jo toisaalla. Tänne haluan kuitenkin kirjoittaa vain ministä arjesta, eli minimalismista, minikodista ja downshiftaamisesta. 

<3 Riina