Väärin eletty?
Mietin eilen paljon unelmia, uraa, ja rahaa. Mietin sitä, että onko kaikki pyrkimykset varmasti omiani, vai tuleeko tarve tehdä tietynlaisia valintoja jostain ulkopuolelta, tai omasta kuvitelmasta, mitä multa muka odotetaan. Toisinaan se on ehkä illuusio siitä, ,miten tiettyjä juttuja kuuluisi tehdä, jotta olisi riittävä ja jotta kelpaisi... Mutta kenelle.. se on sitten toinen juttu..
Listasin Ilkka Koppelomäen pitämän webinaarin innoittamana paperille asioita, joista nautin, jotka on hyvin, ja niitä, jotka tuottaa onnea. Tajusin, että olen saanut elämääni todella paljon hienoja asioita, jotka tuottavat vatsanpohjasta asti poreilevaa iloo!
Voisin tietenkin myös loputtomasti haikailla elämääni jotain lisää. Täyttää niitä kuviteltuja normeja, joita asetan itse itselleni. Tai sitten voin katsoa arkeemme ja todeta, että vedämme tätä hullua suurperhesekoilua ihan helvetin hyvin ja olemme sitä paitsi valinneet elää tätä juuri näin!
Elämässäni on paljon hyvää! Asioita, jotka tukee esimerkiksi tarpeitteni täyttämistä. Kuitenkin kun tarpeet on täytetty, pitääkö senkin jälkeen täyttää vielä kuvitellut ulkopuoliset normit, vaikka kuukausitulojen määrästä, omistamisesta ja ihmissuhteiden laadusta? Pitääkö siitä kokea häpeää, että on huono kuluttaja, tai veronmaksaja, jos vähempikin riittää!?
Tai onko mun pakko esimerkiksi pyrkiä näkemään ihmisiä useammin, vaikka se aiheuttaa vääjäämättömän kolmen päivän kooman vain siksi, että kuvittelen täyttäväni sillä jotain sosiaalisia normeja? Vai voinko vaan törkeesti pelata erän Pubgia jutellen niitä näitä samalla, kun täytän tarpeeni ilman, että kuormitun..
Mulla on vastuu mun omasta onnellisuudesta. Miksi joskus se, mitä oikeasti haluaa hävettää!? Mää en halua, että meijän asumiskulut määrää liikaa valintoja. Tää on tarkottanu sitä, että meijän koti on vähän kulunut ja vanha. Meiltä puuttuu ne kiltävät pinnat, just rempatut vessat ja keittiöt. Tää koti täyttää meijän tarpeet työn ja arjen yhdistämisestä, sijainnista ja taloudellisesti vakaudesta, mutta silti tunnen välillä kotihäpeää.
Kuinka usein haaveisiin ujuttautuu asioita, jotka ei oo oikeesti mun, vaan jotain kummallisia paineita siitä, mitä mun pitäis muka haluata... Onko teillä sama?
- Riina
Tunnistan monia näistä ajatuksista. Meillä on pieni ja todella, siis todella, kulunut ja vanha koti. Se on rakennettu 50-luvulla ja kaikki pinnat on alkuperäisiä ja todella elämää nähneitä. Myös kalusteet yms on vanhoja eikä mua kiinnosta sisustaminen. Tulee kaikista tavaroista herkästi vaan sellainen olo et ne on tehty halvalla tekijöitä riistäen ja ympäristöä tuhoten. Minä ja muu perhe viihdytään kotona oikein hyvin, mut jännitän todella paljon jos pitää kutsua joku ekaa kertaa meille. Onneks aika harvoin näitä tilanteita on mut silloin tällöin. Sit alan miettiä mitä ne vieraat pohtii ja pitääkö ne meitä ihan kaheleina vai tosi köyhinä tms. Joskus käydään Ikeassa ohikulkumatkalla syömässä, mut ei tee mieli ostaa sieltä mitään tavaraa ni käydään vaan syömässä.
VastaaPoistaSit toi muista ihmisistä rasittuminen kolahtaa myös. Mieluiten oisin vaan oman perheen kesken tai sit omien vanhempien vierailut on suht ok mut kaikesta muusta mun sosiaalinen akku tyhjenee ihan täysin kun en osaa jotenkin olla rennosti. Oma seura best :’D ja pakko sanoa et näytät ihanalta tuossa kuvassa!
Kiitos hurjasti sun viestistä! <3 Niin tutulta kuulostaa sunkin kirjoittama. Muistan kun joku lapsen kaveri totesi joskus, että teillä ei oo varmaan paljoo rahaa, kun teillä ei oo sohvaa. Oli hauska kommentti! :)
Poista