Unelma oravanpyörästä hyppäämisestä murskana, kun jäimmekin kaupunkiin?

 En varmaan ole ainoa, joka haaveilee hirsitalosta, itse kasvatetusta ruuasta ja oman energian tuottamisesta. Niin! Maalle muutosta ja oravanpyörästä hyppäämisestä, jolloin töitä tarvisi tehdä mahdollisimman vähän. 

Olemme kuitenkin päättäneet asua kaupungissa. Isoin syy on varmasti kaupungin tarjoamat mahdollisuudet lapsiperheelle. Ehkä myös se, ettei hullunkurinen perheemme näytä kaupunkilaisten silmissä niinkään hullunkuriselta, vaan hukumme hyvällä tavalla massaan. 

Voisi siis ajatella, että koko unelmani olisi murskana!  Kaupungissa kaikki maksaa. Asumme vuokralla, emme voi tuottaa itse käyttämäämme energiaa. Miten ihmeessä ruokaakaan voisi kasvattaa tälle porukalle? Täällä asuessamme olemme tiukasti kiinni kulutusyhteiskunnassa. 

Mun ei oo kuitenkaan tarvinnut palata kahdeksasta neljään duuniin sitten esikoiseni syntymän. Ei ole ollut mikään kiire palata äitiyslomalta, tai hoitovapaalta töihin. Hoitovapaiden loputtua ei ollut pakko ilmoittautua työkkäriinkään, eikä lopettaa pienen pientä yritystä, vaikkei se tuota juurikaan. Sain jäädä lasten kanssa kotiin. Sain, koska se oli mahdollista!

Miehen etätyöt on myös auttanut elämän rauhoittamisessa. Saamme olla enemmän kotona. Vaikka mieheni tienaa enemmän, osallistumme tietenkin molemmat arjen kuluihin. 

Pieni koti ja kulutuksen vähentäminen on antanut mahdollisuuden hidastaa.  Toisaalta vuokrakodissa kaupungissa arjen kulut on ennustettavissa. Omassa omakotitalossa yllättäviä kuluja tulisi varmasti ennemän, jos jotain hajoaisi. Liikkuminen maalla asuessa hankaloituisi, kun nyt taas kaikki on ihan vieressä. 

Elämän ja arjen hidastaminen on ehdottamasti siis mahdollista kaupungissakin! Täälläkin voi vähentää kulujaan ja tehdä töitä vähemmän. 

Mitä ruuan kasvattamiseen tulee, niin taidankin muutaman siemenen tänä keväänä laittaa kasvamaan. ;) Saa nähdä saadaanko satoa. Pahimmassa tapauksessa joudun ostamaan yrtini edelleen lähikaupasta. Ei sen pahempaa...

- Riina