sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Puolison tavarat ärsyttää



Tuntui, että mua oltiin huijattu! Poikaystävä muutti luokseni ja kantoi viimeisiä laatikoitaan kanahäkkiin. Laatikkopinot hipoivat kattoa, enkä oikein edes ymmärtänyt, että missä hän oli sellaista tavaramäärää hillonnut, sillä hänen kotinsa oli aina näyttänyt varsin askeettiselta. 

Yhteen muuttaessa tajusin karmaisevan totuuden. Hän oli JÄRKEVÄ JEMMAILIJA! Hän säästi koneenraadot, rikkinäiset pelikoneet ja teini-iän sarjakuvat, purkillisen tinasotilaita, sekä jumalattoman määrän kaapeleita, johtoja, työkaluja,´sekä liittimiä. 

Hyvä puoli oli se, että hän oli saanut jemmattua kaiken sen johonkin niin, etten edes tajunnut sellaista määrää tavaraa olevan olemassa. 

Menin kyseisen poikakaverin kanssa myöhemmin naimisiin, perhe kasvoi ja löysin minimalismin. Tajusin, että suhtautumiseni tavaraan oli aina ollut jokseenkin minimalistinen, mutta perheen kasvaessa tajusin minimalismista olevan oikeasti hyötyä. 

Karsin kotimme tavaramäärää, mutta mieheni ei juurikaan karsinut omiaan. Ärsytti! Aloin huomauttelemaan ja naljailemaan hänen tavaroistaan miltein jatkuvasti. Olin vakaasti sitä mieltä, että puolet vähemmänkin riittäisi... Hän saattoi karsia joitakin tavaroitaan, mutta itse irvistelin vieressä ja koitin selittää, kuinka hän voisi ihan hyvin karsia paljon enemmän. Hän ei innostunut ehdotuksestani... 

Ajattelin jotenkin, etten koskaan voi olla vakavasti otettava minimalisti, koska mieheni ei vähennä tavaroitaan samalla intensiteetillä. Emme koskaan saisi täysin roinavapaata kotia! Tavara-ahdistus vaikutti jo suhteeseemmekin. 


TAJUSIN, ETTÄ JOKAINEN ON VASTUUSSA OMISTA TAVAROISTAAN. 

Vaikka mieheni ei karsinutkaan juurikaan omia tavaroitaan, hän antoi mulle kuitenkin melko vapaat kädet minimoida yhteisiä tavaroitamme. Lasten tavaramäärän kohdalla pyrimme kohtuullisuuteen ja se oli se asia, joka teki kuitenkin lopulta arjestamme juuri sellaista, jota olin toivonut; leppoisampaa ja stressittömämpää ja sujuvampaa. 

Kun sain karsia omien tavaroiden lisäksi yhteisiä tavaroita ja kohtuullistaa lasten tavaramäärää, vapautui hurjasti lisää säilytystilaa! Yksi makuuhuoneista oli joka tapauksessa mieheni työhuoneena ja karsimisen jälkeen hän saikin miltein kaikki huoneen kaapit omaan käyttöönsä. Sain vapaasti toteuttaa niukempaa tavarafilosofiaa kotimme muissa huoneissa ja se oli ihanaa! 

Lopetin turhan tavaroista niuhottamisen, koska tajusin, että jokainen on vastuussa omista tavaroistaan. En pyyhinyt enää mieheni kirjoista pölyjä ja jos työhuoneen tavaramäärä ahdisti, suljin vain oven. 

Olen huomannut, että sen lisäksi, että mieheni antoi mulle vapaat kädet kohtuullistaa yhteisiä tavaroitamme, hän on myös paljon parempi pitämään omista rajoistaan kiinni. Mulla oli paljon opittavaa mieheltäni, sillä mulle EI:n sanominen tuntui erityisen vaikeelta. Kissanristiäiset tuntui elämän ja kuoleman kysymykseltä. Pitihän niihin osallistua, kun aina niin oli tehty.... Pikku hiljaa olen uskaltanut myös piirtää omia rajojani. 

Vaikka miehelläni on jonkin verran enemmän tavaraa, kuin mulla, ei hänkään ole mikään himoshoppaaja. Itseasiassa hän onkin hyvin ekologinen. Hän säästää asiat, joita saattaa tulla tarvitsemaan tulevaisuudessa. 

Lopulta siis tajusin, kuinka paljon mieheni oli antanut mulle tilaa tän minimalismi hörhöilyn kanssa, joten ehkä mun oli ihan hyvä antaa hänelle ja hänen henkilökohtaisille tavaroilleen se tila, mitä ne vaatii. 

Mieheni supervoima ehkä on se, että hän saa ison tavaramäärän mahdutettua pieneen tilaan. Ehkä se on salaisuus, miksi me mahdumme asumaan kuuden hengen perheemme kanssa 56m2 kolmiossa. 

- Riina 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti