Riittävyyden filosofia mahdollistaa hitaamman elämän
Kiireen ja aikataulujen minimointi ja ylipäätään arjen rytmiin vaikuttamisen mahdollisuus on ollut keskeistä.
Tietyllä tavalla kielen päällä on jonkinlainen riittävyyden filosofia, jossa havahtuu siihen, etten oikeasti tarvitse mitään lisää ollakseni aivan totaalisen tyytyväinen! Sitä rupeaa näkemään käytettävissä olevat resurssit ihan eri valossa. Lopettamaan sitkuttelun ja aloittamaan nytkuttelun.
Kohtuusajattelu mahdollistaa sen, että voin tehdä vähemmän töitä saavuttaakseni sellaisen elintason, jossa keskittymällä olennaiseen ei koe jäävänsä mistään paitsi.
Etenkin lapsiperheissä oman jaksamisen rajat on hyvä piirtää hieman itsekkäänkin selkeiksi. Sillä jos ei jaksa, se heijastuu kaikkeen. Ja koska kaikkea ei vaan voi yksinkertaisesti koko ajan jaksaakaan, niin ihan hyvin voi alkaa karsia asioita jotka kuormittaa.
Hitaampi, omasta jaksamisesta huolehtiva elämä on hyvin ekologista. Maailma ei kestä loputonta talouskasvua luonnon kustannuksella. On etsittävä kestävämpiä tapoja elää. Kulutuksen vähentäminen ei ehkä olekaan luopumista, vaan saamista. Oravanpyörässä juoksemisen sijaan saa leppoisan elämäntyylin, jossa on enemmän aikaa rakkaille ihmisille, leikille, höpsöille unelmille ja itsensä kehittämiselle.
Toisaalta taas hidastelusta puhuminen on tuntunut hieman nololta. Jotenkin ehkä se, että hidastelin jäämällä neljästä lapsesta hoitovapaalle ja hoitovapaiden välissä jotenkin vain onnistuin olla menemättä palkkatöihin. Perustin ekan lapsen hoitovapaalla yrityksen; Värjäsin ensin toiminimellä kasviväreillä luomulampaan villaa ja sitten valjastin yritykseni palvelemaan sisällöntuotantoa ja pelistriimausta. Ei siis mitään kovin ihmeellistä - Ei jotain älytöntä hipsterikahvipaahtimoa saaressa, tai jotain muuta kovin mainittavaa, mutta tarvitseeko ollakaan? Pientä elämää, jossa ei ehkä tapahdu mitään kovin ihmeellistä...
Se, että olen valinnut elää näin, nostaa välillä takaraivoon kummallista älämölöä siitä, kuinka työ määrittelisi ihmisarvon. Että menestyä pitää, muttei kuitenkaan saa pitää siitä meteliä ja se kaikki pitää mieluiten tehdä yksin... Ravistelen tuota älämölöä tuon tuostakin kehosta ulos, sillä elämästä on tullut joutilaisuuden myötä niin mukavaa, että siitä olisi kovin vaikeaa luopua kuviteltujen ulkoisten vaatimusten takia. Ihmisillä tuntuu olevan niin paljon suoritettavaa omassa elämässään, että tuskin ketään kiinnostaa, ettei mulla ole oikeastaan työn suhteen kovin kummoista kerrottavaa. Pidän tosin kaikesta mitä teen!
-Riina
Kommentit
Lähetä kommentti