Kolmenkymmenen päivän sääntö.



Mua ärsytti kaikkein eniten hutiostot! En ollut mikään himoshoppailija, mutta välillä huomasin hairahtuvani viherpesuun. Hankkimani tuote ei välttämättä ollutkaan niin vastuullisesti valmistettu, kuin pakkaus antoi kaupassa ymmärtää. Ärsytti rahanmeno ja sinisilmäisyyteni!

Olin kuitenkin hyvin kiinnostunut minimalismista ja huomasin sen auttavan mua tekemään parempia ostopäätöksiä. Lopulta otin käyttöön kolmenkymmenen päivän säännön. Harkitsin siis jokaista ostostani vähintään kolmekymmentä päivää. Myönnettäköön silti, että uuteen tapaan kuluttaa piti ensin hieman totutella. Ihan kerrasta se ei mennyt takaraivooni.

Nykyään sen lisäksi, että voin tehdä parempia valintoja, saatan jättää jonkin asian myös kokonaan hankkimatta. Harkinta-aikana huomaan ehkä helpommin, etten oikeasti edes tarvinnut uutta mekkoa, vaikka niin kuvittelin. 

Kyse on myös rahasta. Halusin enemmän aikaa perheen kanssa ja se tarkoittaa valitettavasti mun tapauksessa vähemmän tuloja. En kuitenkaan halua pistää vähiä rahojani mihinkään "turhaan paskaan", joten odotan mielummin ja säästän tarpeitani varten, jotta saan hankittua juuri sellaisen, minkä oikeasti tarvin. 

Aina, kun kuvittelen haluavani jotain, merkitsen sen muistikirjaani ostoslistalleni päivämäärän kera ja odotan vähintään kolmekymmentä päivää. Jos sen jälkeen vielä ajattelen tarvitsevani sitä edelleen, tavara, tai vaate on ehkä ostamisen arvoinen.

Joku kysyi multa joskus, että entä jos jotain hajoaa?! Aika monen jutun voi ainakin väliaikaisesti korvata jollakin, joka löytyy jo kotoani, tai sitten yritän korjata sen vaikka jeesusteipillä. Yritän ainakin odottaa kolmekymmentä päivää ennen uuden ostamista, mutta jos oikeasti on ihan pakko pakko rikkoa 30. päivän sääntöä, niin sitten rikon. Minimalismi on vain väline, jolla voi tehdä elämästä yksinkertaisempaa ja helpompaa. Ei se ole elämän ja kuoleman kysymys. 

En silti käytä harkintalistaa ruokakauppaan. Myönnän olevani ruokaostosten suhteen hieman huithapeli. 

Käytätkö sää harkintalistaa ostoksillesi? 

- Riina 

Kommentit

Suositut tekstit