Kaiken, mikä ei mahdu reppuu, voisi karsia....

Viime aikoina elämä on osittain kulkenut repussa mukana sinne, minne minäkin. Sitä kummasti reissun päällä tulee tietoisemmaksi siitä, mitä tarvitsee. On ihan sama lähdenkö seikkailemaan yhdeksi yöksi vai viikoksi, sillä huomaan, että mukanani on usein täysin sama määrä tavaraa. Väistämättä tulee koko ajan tietoisemmaksi siitä, mikä on täysin tarpeetonta ja mitkä asiat sen sijaan helpottaa elämää kummasti. 

Sitä rupee ajattelemaan eri tavalla niistä tavaroista, jotka ei reppuun mahdu. Jos en tarvitse niitä reissussa, tarvitsenko niitä lainkaan? Mitä jos koko elämä mahtuisikin reppuun ja mitä jos jokainen sinne laittamani tavara olisi tarkkaan harkittu, jotta ne tukisi sellaista arkea, jota haluan elää? 

En tarkoita, että elämän pitäisi välttämättä olla piirun tarkkaan räätälöity kokonaisuus, koska muuttujille pitää tietenkin jättää vähän tilaa. Elämästä liiallisella suunnittelullakin tulisi melko kuivaa ja tylsää, mutta mitä jos reppuun laittamani tavarat toisi enemmän vapautta ja mahdollistaisi asioita? Se,  että voin kirjoittaa tätä blogia mistä vain, tai tehdä irl- striimejä sieltä, missä satunkin olemaan, on aika etuoikeutettua. 

Tosi usein saatamme tietää tarkalleen, mikä on se minimi määrä asioita, jotka tukee juuri meidän arkeamme, mutta kotoamme silti saattaa löytyä asioita, joita muka nyt vain kuuluu omistaa... Eihän ilman sohvaa voi elää, eihän!? 

Viihdyn itse todella hyvin pelkissä mustissa vaatteissa, mutta huomaan välillä ajattelevani, että pitäisi hankkia vaatekaappiini muitakin värejä... Ei itseni takia, vaan muiden... Se olisi muka jotenkin outoa, tai väärää, jos haluaa pukeutua vain yhteen synkkään väriin, vaikkakin viihdyn juuri sen värisissä rennoissa vaatteissa parhaiten. 

Tein irl - striimejä selfietikulla, jossa jalka oli hieman rikki siten, että jos halusin asettaa sen pöydälle, niin yhden jalan alle piti pistää jotain, jotta se ei kaatuisi. Sain useastikin kommenttia siitä, että uusi olisi hankittava! Mutta jos se ei haittaa  kuitenkaan mun elämää ja toimi omassa tarkoituksessaan riittävän hyvin, niin pitääkö ostaa uusi vain sen takia, että asia olisi riittävän virheetön muiden katsetta varten? Ostammeko pintaa ja uusimmeko ja päivitämme tavaroita toisia varten, jotta erottuisimme massasta mahdollismman vähän? 

Haluan terottaa kuitenkin, että minimalismi ei koskaan pitäisi olla itse tarkoitus, vaan väline toteuttaa sellaista elämää, kun haluamme elää. Mulle tässä hetkessä se on vapauden maksimointia! Karsin asioita elämästäni, jotta tuli mitä vaan, niin mikään ei estäisi loppujen lopuksi muutosta, vaihtuvia maisemia ja vapautta valita. 

Silti...  Vaikka tiedostan tämän kaiken, saan itseni tämän tästä ajattelemasta, että pitäisi täyttää jotain muiden odotuksia ja sääntöjä. Annan toisten vaikuttaa, miten nopeasti asioiden pitäisi edetä, mihin suuntaan ja miten. Annan muiden määritellä, kuinka paljon varallisuutta muka tarvisin, jotta elämä olisi hyvää,  Koitan muistuttaa kuitenkin itseäni, että saan elää näin juuri niin kauan, kun haluan, tai näen itse sen mahdolliseksi. 

Tiedostatko, mikä osa on sitä, mitä itse haluat ja mikä muiden katsetta varten? 

- Riina