Jos joudut pinnistelemään tavallisessa arjessa, se ei ehkä kestä yllätyksiä.

Huh huh! Olen edelleen kipeä, mutta onneksi tauti on voiton puolella jo! Viimeyönä kuume ei enää nousut ja tänään jaksoin jo paremmin touhuilla. 

Jäin tässä miettimään, kuinka suhteellisen helposti arki silti rullasi. Parhaiten kaikki se hyöty pienestä kodista, minimalismista ja hitammasta arjesta näkyykin niinä hetkinä, kun jotain yllättävää ilmenee. Jos joutuisimme pinnistelemään ihan tavallisena arkipäivänä, että saamme kaiken hoidettua, emme varmasti selviäsi. Arjessa pitää olla tilaa yllätyksille! 

En silti tarkoita sitä, että meidän koti on kokoajan tip top. Ei todellakaan! Kotimme on kuitenkin sen verran pieni ja tavaraa sopivasti, jotta sen saa kyllä järjestykseen suhteellisen helposti kipeänäkin. Tähän varmasti vaikuttaa sekin, että kaikille tavaroille on oma paikkansa. Turhien tavaroiden karsiminen säännöllisesti auttaa isossa perheessä hurjasti! 

Todella suuri juttu on myös se, että olemme molemmat vanhemmista todella paljon kotona etätöiden takia. Toisesta on siis tukea ja turvaa pienempien lasten kanssa, jos itse makaa sängynpohjalla. Tietenkin myös miehen neljänpäivän työviikko on ollut aivan huikea juttu! 

Ja tietenkin joskus silti, vaikka meitä on tällä kaksi vanhempaa, ruokaa saa kotiovelle kannettuna ja olemme rakentaneet ihanan hitaan arjen, niin eilen tuli itku, kun en jaksanut lasten riitelyä päänsäryssä. Sain rääyttyä miehelle, että just nyt en kyl pysty! Suljin keittiön oven, laskin tikivedet ja tiskasin ovi kiinni, jotta taas taas jaksaisin ja pystyisin. 

Haluan ravistella sitä rimaa, jossa lukee isolla "koska on pakko". Meillä se, että tyydyimmekin vähempään; pienempään kotiin ja harkitumpaan kulutukseen, antoi enemmän vapautta ja se vapaus helpottaa myös silloin, kun tulee näitä yllätyksiä... 

- Riina 



Kommentit

Suositut tekstit