9-vuotiaan minimalistinen vaatekaappi


Meillä taikasana lasten vaatehankinnoissa on "lempivaate". Jos lapsi viihtyy huppareissa, pääpaino on niissä... Tarkoitus on, ettei aamuisin tarvitse pahemmin miettiä, mitä pukisi päälle.

Isossa perheessä pesukone pyörii päivittäin, joten vaatteiden määrän voi pitää tosi niukkana. Toisaalta taas, koska vaatemäärä on pieni, ei pyykkiä voi kertyäkkään säkkikaupalla. Meillä pyykkiä pestään, kun sitä on täyden koneellisen verran pyykkipussissa. Tän kokosessa perheessä määrä tulee helposti täyteen melkein joka päivä. Ei siis olisi mitään järkeä pitää hurjaa vaatevarastoa. Sitä paitsi voimme pukea vain yhden hupparin kerrallaan päällemme, joten miksi niitä muita pitäisi roikottaa turhanpanttina kaapissa viikko tolkulla, kunnes niitä ehtisi edes käyttämään? Ajattelinkin, että ekologisin vaate on se, jolle tulee mahdollisimman paljon käyttökertoja.  

Olen löytänyt poikaselle Mellin valikoimasta housut vahvistetuilla polvipaikoilla.  Kyseinen housumalli on ollut meille kyllä tosi mieleinen ja ollaan ostettu niitä vuosien varrella monessa koossa. Kun housut jää pieneksi, me leikellään niistä shortseja. Näin yhdet housut kestää käytössä pidempään ja niistä saa rahoilleen todellakin vastinetta!  Mellin housut ommellaan Suomessa ja tuotteissa käytetyllä luomupuuvillalla on sekä GOTS- , että ÖKÖ-tex sertifikaatti. 

Se, paljonko vaatteita lapsi tarvitsee on aina yksilöllistä. Sopivan vaatemäärän löytääkin vain kokeilemalla! Niukkan vaatemäärän etu on mm. se, että voin panostaa määrän sijaan laatuun ja kukkaro kestää myös eettisemmin tuotetut valinnat. Kuvittelin aiemmin, ettei mulla olisi koskaan varaa hankkia ekovaatteita, mutta minimalismin myötä se oli mahdollista. Vähemmällä saikin enemmän! 

Lastenvaatehankintoja helpottaa myös se, että pystyvikkaan suurimman osan vaatteista, sillä siten huomaan nopeasti, mitä kaapista löytyy ja mitä tarvitsee lisää. Taitellessa huomaan myös helpommin vatatteiden kunnon, tarvitseeko ne korjausta, vai pitääkö vaate laittaa jo lumppukeräykseen. Kirjoitan tarpeet ylös kolmenkymmenen päivän harkintalistalle ja etsin juuri oikeaa vaatetta ihan rauhassa. Kolmenkymmenen päivän aikana selkeytyy usein se, tarvitseeko vaatetta oikeasti, vai pärjäisimmekö ilmankin. 

9-vuotiaan minimalistinen (talvi)vaatekaappi


Hupparit 3kpl
T-paidat 1 kpl
Housut 3kpl.
shortsit 1 kpl. 
Kalsarit 5kpl
Sukat  5kpl
Villasukat 2kpl
Uimahousut 1kpl

ulkovaatteet

Pipo
Hanskat
kauluri
villafleece
Toppahousut
Talvitakki
Talvikengät


Kommentit

Suositut tekstit