RIITTÄVÄ UNI TEKEE ONNELLISEMMAKSI, KUIN RAHA


Psykologi Norbert Schwarzin mukaan 55  000 € vuositulojen korotuksella on vähemmän vaikutusta onnellisuuteen, kuin yhden tunnin lisäämisellä yöuniin... 

Kuinka moni kuitenkin polkee kovempaa ajatellen, että "lopussa kiitos seisoo", vaikka hidastamalla tahtia voisi saada enemmän... Minimalismin myötä olen tajunnut, ettei omien unelmien toteuttamista tarvitse odottaa! Voin karsia elämästäni kaiken ylimääräisen. Laskea näennäisesti elintasoa, mutta saada tilalle aikaa, joka on arvokkaampaa, kuin kaikki se raha, jonka kuitenkin kuluttaisin esimerkiksi isomman asunnon seiniin... 

Olen itse todellinen stressierkki. Ennen kuljin aina hartiat korvissa ja koko ajan hirveässä jännitystilassa. En nukkunut tarpeeksi, ylikuormituin ihmisten tapaamisesta, analysoin kaikkea ihan liikaa. En  ole oppinut vieläkään olematta stressaamasta, mutta hidastamalla elämääni olen saanut riittävästi hengähdystaukoja. 

90-95% palautumisesta tapahtuu nukkuessa, silti monet tinkivät juuri siitä. Meillä nukutaan paremmin perhepedissä, joten kaksi pienintä nukkuu meidän kanssa olohuoneeseen levitetyillä patjoilla.  Tiedän kuitenkin, että on tietenkin  yksilöllistä, millaiset nukkumis järjestelyt kullekin sopii. 

Koitamme rauhoittaa aamuja. Kolmasluokkalaisemme on koulussa iltapäiväryhmässä, joten koulu alkaa yleensä vasta yhdeksän, tai kymmenen aikaan. Toisiksi nuorin lapsemme käy muutamana päivänä viikosta päiväkodissa, emmekä todellakaan raahaudu sinne kahdeksaksi! Päiväkotipäivätkin ovat vain nelisen tuntia. On ihanaa saada enemmän perheaikaa ja hidastella niin paljoin, kuin mahdollista!

<3 Riina 

Kommentit

Suositut tekstit