PARAS KESÄ IKINÄ!

lapsiperheen kesäloma


Eräs nainen kertoi perheensä kesälomasta. He olivat matkustelleet Etelä-Euroopassa, käyneet huvipuistoissa ja keksineet vaikka mitä aktiviteettiä, jotta lapsilla olisi ikimuistoinen kesä! Kun vanhemmat olivat kyselleet lapselta, mikä oli kesässä parasta, lapsi oli kertonut kirkkain silmin, että parasta oli se, kun oli otettu eväät mukaan ja menty pihaan piknikille. 

Väitänkin siis, että ihan jokaisen perheen ihan omanlainen kesä, voi olla se paras kesä ikinä! Siihen ei tarvita välttämättä mitään ihmeellisiä aineksia. 

Me käytiin kesällä Muumimailmassa, Vapriikissa ja sukuloimassa. Muuten vaan nautittiin toistemme seurasta. Siinä oli meidän perheelle juuri sopivasti aktiviteettiä! 

Lähiympäristöstä löytyy metsäpolkuja, jonne Tampereen kaupunki on rakentanut kivan nuotiopaikankin. On oikeastaan aika kivaa käydä muutaman kilsan päässä syömässä nuotiovaahtokarkkeja, sillä se on ihan sopiva reissu noille alle kouluikäsillekin. Tietty Tampereen puistot ja kävelyreitit on ihan huikeita! Rantareitin varrella oleva pienehkö Kiiskisaarenpuisto on tosi kiva kaiken ikäisille! 

Täytyy sanoo, et meijän kesä oli tosi kiva ja sitä paitsi kesähän jatkuu viälä, eks je! 

- Riina 

Kommentit

Suositut tekstit