Minimalismi ei sovi kaikille?!



 ”Teistä ei jää tuleville sukupolville sitten pieruakaan muistoksi kun kaiken hävitätte. Edustatte vain yhtä aneemista ihmistyyppiä. Meitä on muunkinlaisia! Tyhjä pöytä, tyhjä pää!”- Joku lukija paasasi IS:ssä.

Luulisi kuitenkin minimalismin kiinnostavan! Tänä vuonna Suomen osalta ylikulutuspäivä on jo 31.3.2023. Sinä päivänä meidän ekologinen jalanjälki ylittää osaltamme maapallon vuotuisen kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonepäästöjä. Tatu ja Patu kirjaa lainatakseni; Puolet vähemmän riittäisi!

Tätä menoa, meillä ei ole kohta mitään, mitä jättäisi seuraaville sukupolville. 

Olen kuullut itkua siitä, ettei taloutemme muka kestäisi, jos kaikki alkaisi minimalisteiksi. Olen eri mieltä! Jos ostamme vähemmän ja vain sitä mitä oikeasti haluamme ja tarvitsemme, alammekin arvostamaan näitä asioita enemmän. Sijoittamekin määrän sijaan laatuun ja olemme valmiit maksamaan enemmän asioista, jotka oikeasti toimivat juuri meille. 

Sen lisäksi, että minimalismi on ekologista, tuotteiden ja palveluiden tekijät saavat reilun korvauksen työstään, niin saamme myös enemmän aikaa. Juurikin ajan vapautuminen saattaa olla kansanterveydellisestikin merkittävää. Kun kiire vähenee stressitasot laskee. Tutkimuksien mukaan stressi on suorassa yhteydessa laukaisemaan Suomalaisille tyypillisiä kansantauteja, kuten sydän ja verisuonitauteja. Minimalismi on kansanterveysteko! 

Minimalismi ei siis tarkoita sitä, että kaikesta tarvii luopua. Julia Thurénin sanoin: "Älä osta mitään turhaa paskaa", sillä pääsee jo pitkälle. 

- Riina 

Kommentit

  1. Ei minimalismi varmasti sovi kaikille, jotkut tykkää paljosta tavarasta ympärillään ja nauttivat tavaran estetiikasta, eikä siinäkään sinällään mitään väärää ole. Itse olen minimalisti, enkä kyllä vaihtaisi vähän tavaran tuomaa helpoutta pois. Mutta siitä olen ihan samaa mieltä, että vähempi kuluttaminen ja nimenomaan sen oman kulutuksen muuttaminen kestäviin ja eettisesti ja ekologisesti tuotettuihin tavaroihin ja niistä huolehtimiseen ja korjaamiseen sopii ihan kaikille, olipa minimalisti tai maksimalisti.
    On kyllä ihan kamala ajatus, että vuosi on vasta alkanut ja maailmassa on jo kulutettu yli kestävän määrän.

    VastaaPoista
  2. Äskeinen kommentti siis oli minulta, olen varmaan kommentoinut ainakin ihanan maatuskan aikana varmaan nimimerkillä -k , silloin ei ole ollut omaa blogia, nyt tuli sen tililtä kommentoitua. Blogiasi olen seurannut kyllä koko ajan sieltä asti, harvoin vaan oon saanu aikaiseksi kommentoida viime aikoina, mutta ihanaa kun kirjoitat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että luet blogiani. On varmasti ihan totta, että toiset viihtyvät paremmin tavaran keskellä ja totta sekin, että kulutusta kaikkien pitäisi silti tarkastella kriittisemmin. Myönnän, että oli hieman kärjistetty postaus. :D Kiinnostavaa, että sulla on oma blogi! Pitääkin ottaa lukulistalle!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit