Paniikki
Vaikkei ollut mitenkään tarkoitus, jäin kotiin lasten kanssa vuoro toisensa jälkeen. Mun oli helpompi pitää hoitovapaat. Se oli vaan niin, vaikka olisin halunnut olla se tyyppi, joka menee töihin, kun mies jää kotiin. Tietenkin kirjoitin, sain siitä pieniä tuloja ja pystyin selittämään olevani yrittäjä, en kotiäiti. Kuinka tyydyttävää!
On totta, että elämämme on ollut ihanan hidasta. Sekin on totta, että ammattillisesti olen pohjalla. Kevään yhteishaut kiljuu korvan juuressa, että pitäisi tehdä jotain enemmän, parempaa ja yhteiskunnallisesti hyväksyttävämpää! Jotain hyödyllistä... Sen sijaan olen aloittanut uuden harrastuksen, josta kerroinkin joskus täälä; Oon alkanut striimaaman pelaamista. Siis pelkästään viihdearvoa tuovaa sekoilua!! Kaikkein hauskinta siinä on se, että nautin siitä helvetisti. <3
Syksy pelottaa silti. Pelkään, että joudun luopumaan, ja vähentämään asioita, joista nautin eniten. Haluaisin kirjoittaa edelleen. Jännittää kuitenkin, että syksyllä raha ratkaisee ja joudun tekemään jotain "oikeita töitä".... kamalaa! On kuitenkin ehkä myönnettävä, että tuskin pystyn leipomaan itsestäni niin hyvää sisällöntuottajaa, että saisin tästä kokopäivätyön... Tai mistä senkin tietää, jos ei ole ikinä yrittänyt tosissaan...
On karseaa, että ikäkriisi tuntuu samalta nyt, kuin teini-iässä, kun oli juuri muuttanut kotoo pois ja piti päättää, että mitä sitä haluaisi elämältään.
En tiedä! En osaa mitään! Kuka muka mua tarvitsee?!
Sitä kai on ymmärtänyt senkin, että minimalismissa mulle on ollut kyse siitäkin, että on ollut käsittämätön tarve hallita ympäristöään... Jotain, jonka voi pystyviikata nätisti laatikkoon. Jotain, jota on paljon helpompi käsitellä, kun ailahtelevaa mieltä.
Miksen edelleenkään osaa tehdä päätöksiä ja tietää, mitä todella haluan?!
Riina
Kommentit
Lähetä kommentti