Näin pääsin eroon turhista tavaroista!

 Ison perheemme minikodin tavaramäärän tasapainotuksessa on tarvittu välillä kaikenlaisia työkaluja. Kun lapsimäärämme kasvoi, päätimme silti mahtua asumaan pienessä kodissamme. Se ei silti tarkoita sitä, että asioista, jotka tuntuvat merkityksiltä, tai kivoilta, tarvitsisi luopua, tai välttämättä edes vähentää niiden määrää. 

 Ehkä tärkeitä on kuunnella, mistä perheenjäsenet oikeasti pitää. Tämä pätee niin vaatteisiin, kuin vaikka lasten leluihinkin. 

Olisi tietenkin ihanaa ja ekologista kierrättää kaikki tavarat lapselta toiselle, mutta meillä lapset pitävät loppujen lopuksi kaikki niin eri asioista... Jos pukisin molemmat pienimmät tyttöni vaikka vaaleanpunaiseen arkiaamuisin, emme ehkä ikinä pääsisi ovesta ulos. Jos vaatteet ovat oikeasti mieleisiä, niitä ei tarvitse olla hirveän montaa. 

Toisaalta taas, meillä ei pyritä juurikaan vähentämään esimerkiksi legojen määrää. Niitä on tsiljoona, mutta jos ne tuottaa kerran iloa, ostamme niitä lahjaksi ja laajennamme legosäkkiä tarpeen mukaan.  Yksi lapsistamme taas rakastaa pokemonkortteja! Vaikka itse en keräilystä välitä, kyseiselle lapselle korttien järjestely ja parhaiden pakkojen kokoaminen on parasta ikinä! Emme silti osta lisää tavaraa ihan millon tahansa, vaan legot ja pokemonkorttien ostaminen jätetään pääasiassa synttäreille ja jouluun. 

Välillä merkityksellisten ja tarpeellisten asioiden keskeltä on kuitenkin vaikeaa erottaa ne tarpeettomat, tai luopuminen saattaa olla muuten vaikeaa. Itse otin käyttöön salaisen aseen: nimittäin pakkausbileet, ehkälaatikon, tai kuten The minimal mom sanoisi "time will tell"-laatikon. 

Keräsin kaikki tavarat laatikkoon, joiden tarpeellisuudesta olimme vähänkin epävarmoja, teippasin päivämäärän päälle ja siirsin ne varaston hyllylle. Annoin tavaroille pisimmillään 12kk aikaa osoittaa tarpeellisuutensa... Viimeistään vuodessa se selviäisi varmasti! Kävikin niin, että haimme laatikoista muistaakseni 3 tavaraa takaisin ja muut sadat roippeet osoittautuivat ihan tarpeettomiksi. 

Mitä sitten itse sujautin laatikoihin... NOH! Esimerkiksi asioita, jotka olivat maksaneet paljon, tai asioita, joita olin saanut lahjaksi, mutta josta jostain syystä en raaskinut luopua heti. En tehnyt mitään keittokirjalla, joka oli maksanut 70€, mutta jota en ollut koskaan käyttänyt. Pakkausbileiden aikana oli pakko tehdä KonMarit. Kiitin mielessäni lahjan antajaa ja uskottelin itselleni, että tavara oli tehnyt tehtävänsä sillä hetkellä, kun se oli minulle annettu ja päästin sen menemään tuottamaan jollekin sellaiselle iloa, joka oikeasti tavaraa käyttäisi. Samalla opettelin alleviivaamaan sanoja: "kiitos emme tarvitse lahjoja, tuokaa sen sijaan itsenne". 

Joka tapauksessa opin, että tavarat eivät ole tulleet meille päivässä ja joskus on ihan ok antaa itselleen enemmän aikaa luopuakseen niistä. 

Oletko sinä kokeillut pakkausbileitä ja miten se toimi teillä?

- Riina