Kaikki nämä tunnit

Kävelen harppovin askelin kohti kotia. Silmäkulmasta huomaan, kuinka betoniporsaan päällä lojuu jonkun tiputtama dinosaurus. Tuo unohdettu sukupuuttoon kuollut eläinhahmo piirtyy verkkokalvoilleni vielä pitkäksi aikaa ja tietenkin alan miettimään ikäkriisiä ja uhkaavasti läheneviä nelikymppisiä. Enää muutama vuosi... 

Joudun puremaan huultani, etten käyttäisi tätä aikaa siivoamiseen. Olen nimittäin päättänyt vakaasti, että sillä välin, kun pienimmät lapset ovat koulussa, tai eskarissa, en tee kotitöitä! Olisi hulluutta tuhlata aikaa siihen, kun vihdoin olen malttanut raivata itselleni nämä tunnit. 

Huomaan, kuinka mua ärsyttää jo sekin, että mies tulee viereen sen näköisenä, kuin hänellä olisi jotain asiaa. Pyörittelen päätäni teatraalisesti. Kirjoitan lauseen  loppuun, otan kuulokkeet päästäni ja tiuskahdan, että "NO MITÄ!?". Ei sitten mitään, kuuluu vastaus... Olen niin omistushaluinen näistä minuuteista, että naurattaa jo itseänikin. 

Muistan joskus laskeneeni, että tarvitsen kirjoittamiselle vähintään kaksi tuntia. Neljä olisi liiottelua. Tunti liian vähän. Kun lapset oli vielä kotihoidossa, päätin useamman kerran, että nyt otan säännöllistä aikaa kirjoittamiselle. Ne päätökset kesti ehkä viikon. Lipsahdin aina takaisin vanhaan.... Kirjoitin vaan jossain välissä ja silloinkin huonon omantunnon siivittämänä. Kirjoittaminen olisi aina pois jostain muusta ja varasin siihen aina liian vähän aikaa. 

Kyse ei todellakaan ollut siitä, etten olisi varastanut itselleni aikaa arjesta muutoin. Läsnäololla on rajansa. Usein huomasin vääntäväni musiikkia kuulokkeista isommalle, sanovani vaan hmh, kuin joku kysyi jotain. Kun ei ota selkeästi aikaa itselleen, niin keho ja mieli ottaa sen meidän puolesta. Sillon lopputuloksena on ehkä se, etten ole läsnä, tai keskity yhtään mihinkään. 

Mulla on haaveita syksylle. Haaveilen kirjottamisesta kahvilassa, haahuilusta yksin taidenäyttelyssä ja striimaamisesta keskellä päivää. Kaikki aika toteutettavissa olevia juttuja... Havahdun haaveistani siihen, että lapset piti ilmoittaa uimakuluun. 45-minuuttia ilmoittautumisajan auettua  huomaan jokaisen lähiuimakouluryhmän olevan jo täynnä. Se siitä sitten.... 

Saa nähdä maltanko kuitenkaan käydä taidenäyttelyissä yksin ilman lapsia. Tekstin kuva ovat kesäreissulta Muutos.art taidetaloon. Keskellä taidetalon pihaa yksi lapsista huudahti, että " RAKASTAN TAIDETTA!". Suosittelen lämmöllä käymään siellä! Huikea näyttely! Taidetalo on avoinna 31.8.2024 asti ti-su klo 12-19 

- Riina